BLOGI: Mielenterveyshaasteissa aikainen yhteistyö ratkaisee / Osa 2

HR-valiokunnan tämän vuoden teema on työkykyjohtaminen. Työkyky on ajankohtainen yrityksissä aina, mutta koronapandemia tuo vielä oman mausteensa työkyvyn ylläpitämiseen.
​​​​​​​4-osaisessa blogitekstisarjassa Satakunnan Osuuskaupan HR-asiantuntija Sari Salo avaa ajatuksiaan ja esittelee keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen.

Työelämän mielenterveyshaasteet ovat yrityksemme nimetylle työpsykologille, Mia Koivulle, tuttuja. Minulla on kunnia tehdä hänen ja muun Mehiläisen huipputiimin kanssa työtä työntekijöiden työhyvinvoinnin ja työkykyisyyden eteen. Terveydellisiä, mielenterveydellisiä tai fyysisiä, haasteita ei mikään taho ratko yksin, vaan tarvitaan paljon toimivaa yhteistyötä.

Työterveyshuollon ja HR-osaston lisäksi työntekijältä itseltään vaaditaan voimia, toimia ja motivaatiota. Joskus apuun tarvitaan Kelaa, vakuutusyhtiötä tai muita tahoja. Kaikkein tärkein työntekijän yhteistyökumppani työkykyjohtamisessa on kuitenkin esimies. Hyvällä esimiestyöllä, varhaisella tuella ja toimivalla vuorovaikutuksella pystytään monia työkykyä vähentäviä asioita ehkäisemään ennalta.

Kun työ sujuu, se lisää mielenterveyttä. Ihminen saa kokea olevansa tällöin hyödyksi, iloksi ja avuksi. Hän saa käyttää osaamistaan ja kehittyä osaajana. Työyhteisöön kuuluminen on tärkeää.

Työstä saa elannon itselleen ja perheelleen – tämä tuo hallinnan tunnetta elämään. Työ rytmittää. Se määrittää osaltaan jokaisen minäkuvaa.

Miten mielenterveyden haasteita töissä sitten ennalta ehkäistään? Mia Koivu luettelee tähän yhdeltä istumalta liudan tekijöitä:

  • oikeat ihmiset ovat oikeissa paikoissa
  • perehdytys on tärkeää
  • tunne, että kuuluu porukkaan
  • selkeät toimenkuvat
  • ihmisen kokoinen työ
  • osaamisen ylläpitäminen
  • palautteen antaminen ja saaminen
  • asiallinen käytös ja kohtelu
  • arvostus
  • esimiestyö ja esimiehen oman egon kohtuullinen koko


Jos mieli kuitenkin väsyy, alkaa oireilla, täytyy toimia ajoissa. Riittävän aikainen yhteistyö eri tahojen kanssa on tällöin kaikkein tärkeintä. Mitä saumattomampaa yhteistyö esimerkiksi työterveyshuollon kanssa on, sitä paremmin ja nopeammin löydetään ratkaisuja työntekijän työkyvyn tukemiseen. Itse koen, että työterveyden työterveystiimin jäsenet ovat kuin työkavereita: tutustu, tapaa, kiitä, anna palautetta, tee yhdessä, kysy vinkkiä. Vain näin yhteistyö toimii ja tuloksia tulee.


SARI SALO

Kirjoittaja on Satakunnan Osuuskaupan HR-asiantuntija, jonka yhtenä vastuualueena ovat työhyvinvointi- ja työkykyasiat sekä yhteistyö työterveyshuollon kanssa. ”Täsmällinen ja touhukas poikatrion äiti, joka on helppo saada nauramaan”, väittävät. Pyrkii päivittäin noudattamaan mottojaan:

  • Pidä itsestäsi huolta niin kuin olisit upein koskaan tapaamasi tyyppi.
  • Aina on olemassa jokin syy hymyyn.
  • Tee niitä asioita, joista nautit.​​​​​​​

Mia Koivu on Satakunnan Osuuskaupan nimetty työpsykologi Porin Mehiläisestä. Hän tekee yksilötyön ohella työyhteisötyötä ja on apuna erilaisissa työyhteisöjen ristiriitatilanteissa.