Verkkokaupan ja logistiikan vallankumouksia

Verkkokauppa on viimeisen kymmenen vuoden aikana uusiutunut ja edennyt hurjasti eteenpäin.

Alalla on kehitelty helppoja alustoja ja upeita maksuteknologioita. Pakettiautomaatit ovat valtavan hieno keksintö. Toimituspakkaukset liimautuvat kiinteästi logistiikkaan. Niissä suurin mullistus on vielä edessä. Paketit ovat edelleen kertakäyttöisiä muovipusseja ja kartonkilaatikoita.

Tulevaisuudessa logistiikka on yhä vahvemmin kaksisuuntaista. Kuljetuspakkauksia kannattaa palauttaa. Verkkokaupat painivat jo nyt laatikoiden saatavuusongelmien kanssa. Myös kuluttajat alkavat vaatia kestävämpiä ratkaisuja.

Kertakäyttöistä kestävämpää

Mietitäänpä pahvilaatikon elinkaarta. Puu kasvaa metsässä kymmeniä vuosia. Sitten siihen käytetään valtava määrä energiaa, kun puusta tehdään sellua ja prosessoidaan se laatikoksi. Pahimmillaan laatikkoa käytetään vain joitain tunteja ennen kuin se poltetaan.

Kun luonnonvaroja kaadetaan tai louhitaan, pitää pystyä tuottamaan ainutlaatuisista jotain arvokkaampaa ja kestävämpää kuin vain kerran käytettävää. Jos laatikkoa voidaan käyttää monta kertaa, tuottaa se huomattavasti enemmän mielihyvää käyttäjälleen, ja se on myös ympäristöystävällisempää.
Laatikkoa – ei ainoastaan materiaalia – voidaan käyttää uudelleen.

Akseli Reho on Original RePack Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Yritys tarjoaa palvelua verkkokauppojen toimituspakkauksiin.

kuva Veera Korhonen

Asenne löytyy valmiina

Suomalainen ekosysteemi pullonpalautusjärjestelmineen on kehittämiseen erittäin virikkeellinen. Olemme tottuneet palauttamaan pullot. Opimme myös taittelemaan laatikot ohjeiden mukaan ja palauttamaan ne automaatteihin järkevinä nippuina. Kokemusta on kertynyt globaalista vaateverkkokaupasta. Hiilidioksidikuorma pienenee, ja asiakastyytyväisyys paranee.
​​​​​​​

Kuluttajat vaativat ja arvostavat ympäristöystävällisiä ratkaisuja kertakäyttöisiä enemmän.


Logistiikka kaipaa isoja muutoksia. Maailmassa on jo paljon nerokkaita keksintöjä. Niiden soveltaminen omaan liiketoimintaan voi synnyttää hyviä kaupallisia ideoita. Palvelullistaminen luo uusia mahdollisuuksia logistiikan arvoketjuun.

Pakettejakin voidaan myydä palveluna. Asiakkaan ei tarvitse ostaa eikä omistaa paketteja eikä loppukäyttäjän tuskailla jätteiden kanssa. Postitusjärjestelmä on ikivanha ja laajalle levinnyt sopimuspohjainen malli, joka pystyy kilpailukykyisesti liikuttamaan laatikoita samaan hintaan kaikkialla maailmassa. Tätä kannattaa virittää palvelemaan paremmin kiertotalousjärjestelmän tarpeisiin. Modernin laatikkojärjestelmän hyödyntämisessä on rutkasti globaalia potentiaalia.


Akseli Reho
keksijä, kehittäjä ja sijoittaja


Satakunnan kauppakamarilehden 2/2022 artikkeli