22.11.2021 14:13
Vastuista vaativin – vastuu ihmisestä
Satakunnan kauppakamarilehden 4/2021 pääkirjoitus
Toimiiko yrityksesi vastuullisesti työnantajana? Toteutuuko vastuullisuus aidosti, näkyykö se? Toivottavasti, sillä vastuullisuus ratkaisee usein voittajan myös työmarkkinoilla.
Itselläni on ilo ja kunnia työskennellä aidosti vastuullisen työnantajan palveluksessa. Meillä kannetaan syvällistä vastuuta kestävästä kuluttamisesta, luonnonvaroja kunnioittavasta, kestävästä kasvusta, elinvoimaisesta toimialueesta sekä tietysti yhdenvertaisesta työyhteisöstä. Henkilöstömme tekee meistä sen, mitä olemme sinunkin silmissäsi.
Meillä Satakunnan Osuuskaupassa ajatellaan, että ihminen on tekemistemme keskiössä; asiakkaana ja henkilöstönä. Vastuullisena työnantajana haluamme tarjota omillemme mahdollisuuden loistaa ja kehittyä työssään.
Tämä tarkoittaa kouluttautumismahdollisuuksia, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta henkilöstön kesken. Sitä, että meillä välitetään toisesta.
Itselleni tämä välittäminen näkyy vaikkapa suuressa määrässä varhaisen tuen keskusteluja, työn mukautuksen ratkaisuina tai säännöllisinä luottamusmiespalavereina, joita pidetään vuosikellon mukaan useita kymmeniä. Yksikään asia ei jää ilman mahdollisuutta tulla kuulluksi. Vuosittaisia näkymiä vastuullisuudesta on työyhteisötutkimus, jonka tulosten perusteella jokainen työryhmä pääsee rakentamaan omat kehityskohteensa. Silloin ollaan työryhmän iholla, kun jokainen saa itse vaikuttaa asioihin.
Jatkuvana näkymänä vastuullisuudesta pidän hyvää johtamista. Johtaminen ja esimiestyö luovat henkilöstön hyvinvoinnin raamit ja vaikuttavat sitä kautta koko yrityskulttuurin rakentumiseen. Työnantajan kohdellessa henkilöstöä vastuullisesti, henkilöstö todennäköisesti kokee tilanteen tyytyväisyyttä aiheuttavana, jolloin yrityskulttuurin totuus näkyy hyvänä asiakaskokemuksena ulospäin.
Vastuullisuutta ovat tietysti myös henkilöstöedut, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, työterveyshuolto, ePassi, palkanmaksu tai anonyymi rekrytointi. Aidoimmillaan vastuullisuuden voi kuitenkin tarkistaa yrityksen ihmiskäsityksestä.
PÄIVI HUHTAMAA
henkilöstöjohtaja
Satakunnan Osuuskauppa
HR-valiokunnan puheenjohtaja, Satakunnan kauppakamari