Vaikeista suhdanteista kohti valoa

Kun yrityksen päätuote on tuore leipä, pitää asiakaslupaus lunastaa päivittäin. Jotta tavoitteeseen päästään, tarvitaan kokonaisuuden hallintaa ja kuuntelutaitoa.

PETRI KIVINEVA

KOULUTUS

Elintarviketekniikan insinööri ja eMBA

JOHTAMISESSA TÄRKEINTÄ

Organisaation yhteiset tavoitteet ja samaan suuntaan liikkuminen.
”Kommunikointi tulee asettaa tärkeimpään rooliin niin kauan kuin ihmiset työskentelevät ihmisten
kanssa. Samat asiat voi nähdä monella eri tavalla.”

MERKITTÄVIN ASKEL URALLA

Nykyinen tehtävä Porin Leipä Oy:n toimitusjohtajana.

MOTTO

Samaan suuntaan tavoitetta kohti ja keskity siihen, mihin voit vaikuttaa.

Petri Kivineva aloitti työssään Porin Leipä Oy:n toimitusjohtajana haastavaan aikaan viime vuoden alussa. Hän ehti parin kuukauden ajan opetella työhönsä liittyviä uusia asioita ja tutustua toimintaan. Kun koronapandemia alkoi maaliskuussa, kuluttajakäyttäytyminen muuttui. Tilanteeseen oli pakko sopeutua.
– Porin Leivällä on asiakkaita horeca- ja suurtaloussektoreilla sekä kahvilatoimintaa. Yhtäkkiä koulut siirtyivät etäopetukseen ja ravintolat kärsivät rajoitustoimista, Kivineva selittää.

Päivittäistavarakaupasta ei ole myöskään tullut helpotusta, vaikka kotona syöminen lisääntyi.
– Tuoreen leivän syönti ei ole merkittävästi kasvanut. Luulen, että kotona on leivottu enemmän. Ihmiset ovat käyneet harvemmin kaupassa, joten tuoretta leipää ei ole ostettu niin paljon. Säilyvissä leivissä, kuten näkkärissä, on saattanut olla kasvua.

Kivineva on kuulunut tämän vuoden ajan Leipuriliiton ja Elintarviketeollisuusliiton hallituksiin. Yleisesti ala on laskettu korona-ajan voittajiin, mutta selvitykset näyttävät toista. Myös toinen aalto iski elintarviketeollisuuteen voimakkaasti, vaikka muu teollisuus on alkanut elpyä.
– Loppusyksystä olimme optimistisempia, mutta alkuvuosi tulee olemaan yhä haastava. Toivottavasti rokotustahti kiihtyisi, jotta ihmiset saataisiin taas liikkeelle ja kulutus sekä palvelujen käyttö kasvuun.

Kotimaisuuden arvostus kasvaa

Kivineva kertoo, että jo ennen koronaa paikallisuus ja kotimaisuus ovat olleet suomalaisille tärkeitä trendejä. Viime vuosi on kuitenkin korostanut kotimaisen elintarviketuotannon tärkeyttä.
– Kriisitilanteessa huoltovarmuus nousee esille, koska pitkät logistiikka- ja tuotantoketjut ovat alttiita häiriöille. Kriisi nostaa kotimaisen tuotannon arvostusta, mutta siihen liittyvät myös kotimaisuus, paikallisuus ja alkuperä. Onko fiksumpaa viljellä lähiympäristössä kuin kuskata toiselta puolelta maapalloa? hän kyselee.

Vaikka ensimmäinen vuosi Porin Leivässä on ollut täynnä haasteita, näkee Kivineva valoa tunnelin päässä. Hän toivoo, että pääsisi pian kehittämään uutta, jotta myynti saataisiin kasvuun. Esimiehen rooli on tärkeä, jotta koko
porukka suuntaa yhdessä samaan tavoitteeseen.
– Päivittäistavarakaupassa asiakaslupaus pitää lunastaa päivittäin. Näkyisi nopeasti, jos jokainen ei toimisi saman tavoitteen eteen.


Satakunnan kauppakamarilehden 1/2021 artikkeli