Vaatekauppaa kotiinkuljetuksella

Koronaviruksen myötä Vila Clothes aloitti Porissa vaatteiden myynnin Instagramin kautta – turvallista kotiinkuljetusta unohtamatta.



"Erityiskiitoksen ansaitsee eräs Vaasan myymälän kanta-asiakas, joka tarjoutui auttamaan kotiinkuljetuksissa. On liikuttavaa huomata, miten ihania ihmisiä asiakkaalle ovat!"

Kuva Vila Clothes.

Ajatus uudenlaisesta tavasta myydä vaatteita syntyi halusta palvella asiakkaita poikkeustilasta huolimatta. Instagramin kautta tehdyt ostokset toimitetaan postitse ympäri Suomen tai kotiinkuljetuksella Porin alueelle.

Vila Clothes Porin toimitusjohtaja Sanna Bal on kiitollinen kaikille asiakkaille, jotka ovat vaikeasta tilanteesta huolimatta halunneet tukea yritystä.
– Tuntuu, että asiakkaamme ovat mukana yhteisissä talkoissa. Lisäksi moni uusi asiakas on löytänyt meidät, mikä osoittaa palvelun tarpeellisuuden.

Monet uusista toimintatavoista jäävät todennäköisesti käyttöön myös poikkeustilan jälkeen. Esimerkiksi videopuhelut asiakkaiden kanssa ovat toimineet hyvin.
– Olemme pystyneet osoittamaan, että henkilökohtaista palvelua voi tarjota myös etänä. Ilman aktiivisia työntekijöitä emme olisi onnistuneet, joten kiitos kuuluu heille!


Satakunnan kauppakamarilehden 2/2020 artikkeli.