Uusi monitoimitalo Pohjois-Poriin
Porin kaupunki rakentaa uuden monitoimitalon Pohjois-Poriin Tuulikylän, Ruosniemen ja Lotskerin asuinalueiden väliin. Talo on tarkoitus ottaa käyttöön kesällä 2023.
Vaihe: Rakentaminen käynnissä
Aikataulu: Valmistuu elokuussa 2023
Investoinnin arvo: Noin 18,8 miljoonaa.
Hanke toteutetaan kaksi vaiheisesti ja ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan tilat 600:lle alakoulun oppilaalle, kahdelle varhaiskasvatus ryhmälle, 80 henkilökunnan jäsenelle, hammashuollolle, oppilashuollolle ja hammashuollolle. Ensimmäisen vaiheen nettopinta-ala on 8500 m2. Toisen vaiheen rakentamisesta ei ole tehty vielä päätöksiä. Toisessa vaiheessa rakennettaisiin tilat yläkoululle. Tilojen suunnittelussa on otettu huomioon mahdollinen toinen vaihe rakentamalla muun muassa isoimmat ruokailu- ja liikuntatilat.
Monitoimitalon liikuntasalia pääsevät käyttämään arki iltaisin ja viikonloppuisin koulun lisäksi myös urheiluseurat. Lisäksi tiloja pääsevät käyttämään erilaiset järjestöt ja yhteisöt, jonka lisäksi tiloihin voidaan sijoittaa Porin seudun kansalaisopiston toimintaa. Tavoitteena on saada monitoimitalon tilojen käyttöaste korkeaksi.
Lähteen: Pori.fi ja Satakunnan kansa.fi