Turvallisuus on ykkösprioriteetti

Isomäki Areenalla tapahtumien turvallisuuteen on haettu oppia kansainvälisistä verkostoista.

Tapahtumien turvallisuus on aina ollut tärkeää, mutta korona nosti turvallisuuden uudelle tasolle. Isomäki Areenalla oppia ja uusia ideoita on haettu kansainvälisestä verkostosta.

Isomäki Areena on vakiinnuttanut asemansa tapahtumatalona koronasta huolimatta. Tapahtumista on saatu valtavan hyvää palautetta. Erityisesti turvajärjestelyt ovat saaneet kiitosta.

– Kansainväliset suhteet ovat nousseet suureen arvoon. Aloimme viime keväänä käydä keskusteluja
eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten kollegoiden kanssa siitä, miten järjestetään turvallinen tapahtuma. Olemme saaneet verkostosta paljon uusia ideoita, areenapäällikkö Niklas Ikonen kertoo.
Lähiaikoina Isomäki Areenalla on järjestetty muun muassa kokoomuksen puoluekokous, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen tapahtuma ja jääkiekon SM-liigan otteluita. Areena taipuu myös näyttäviin konserttituotantoihin.

– Olemme ylpeitä siitä, että pystymme tuottamaan tapahtumat ammattitaidolla ja turvallisesti nyt ja tulevaisuudessa.


Kuva Tomi Vastamäki

Satakunnan kauppakamarilehden 4/2020 artikkeli.