STEP Oy - Kiertotalousvoimalaitos Harjavaltaan
Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy:n suunnitteilla olevassa rinnakkaispolttolaitoksessa käytettäisiin energialähteenä muutoin kierrätyksessä hyödynnettäväksi kelpaamatonta jätepolttoainejaetta. Laitoksen tuottamalla polttoaineella on merkittävä edistävä vaikutus fossiilisista polttoaineista luopumiseen.
Vaihe: Toteutuksessa
Aikataulu: Laitos käytössä 2023-2024
Investoinnin arvo: 40 miljoonaa
Harjavallan Suurteollisuuspuistoon kaavailtu laitos on valmistuessaan Harjavallassa ensimmäinen voimalaitos, jonka energialähteenä käytetään muutoin kierrätyksessä hyödynnettäväksi kelpaamattomia jätepolttoainejakeita, kuten SRF-polttoainetta. Suunnittelutyötä tehdään yhteistyössä Nornickel Harjavallan kanssa.
– Tavoitteenamme on ympäristökuormituksen vähentäminen, primäärienergian säästäminen ja samalla paikallisen yhteistyön ja työllisyyden tukeminen, kertoo hanketta johtava STEPin myynti- ja liiketoiminnan kehitysyksikön päällikkö Antti Kokko.
Muun muassa kaupan ja teollisuuden aloilla syntyvää, materiaalina kierrätettäväksi kelpaamatonta SRF-jaetta on tähän asti kuljetettu Satakunnasta kaatopaikoille tai polttolaitoksiin pitkien matkojen päähän. Uusi rinnakkaispolttolaitos vähentää logistiikasta syntyviä päästöjä ja on myös kustannustehokas käsittelyratkaisu jäteyhtiöille.
– Tarkoituksenamme on kerätä kierrätysaines Satakunnasta ja lähiseudulta. Myös voimalaitoksen tuottaman energian loppukäyttäjät ovat satakuntalaisia toimijoita.
Valmistuessaan voimalaitos tulee täydentämään Harjavallan Suurteollisuuspuiston alueen yritysten energiantarvetta ja korvaamaan neitseellisiä ostopolttoaineita. Suurin kierrätysenergian käyttäjä tulee olemaan Nornickel Harjavalta.
– Haemme jatkuvasti keinoja vähentää ympäristökuormitusta, ja suurin osa käyttämästämme energiasta onkin uusiutuvaa energiaa. Uusi voimalaitos mahdollistaa kokonaan fossiilisista polttoaineista luopumisen, Nornickel Harjavalta toimitusjohtaja Joni Hautojärvi kertoo.
Rinnakkaispolttolaitoksen esisuunnitteluprosessi käynnistetään keväällä 2020. Prosessin tavoitteena on ympäristölupahakemuksen jättäminen vuoden loppuun mennessä. Kokko arvioi, että uuden laitoksen kaupallinen käyttö voisi alkaa jo vuosien 2023–2024 aikana.
– Rinnakkaispolttolaitos tulee olemaan tehokas, vähäpäästöinen ja ympäristöystävällinen. Haluamme kehittää Suomen energiateollisuutta entistä kestävämpään ja ekologisempaan suuntaan, Antti Kokko ynnää.
Lähde: nornickel.fi, stepenergy.fi