Seikkailu äärirajoille

Joukko satakuntalaisia elinkeinoelämän vaikuttajia koetteli rajojaan
kiipeämällä Afrikan korkeimmalle vuorelle, Kilimanjarolle.

”Eihän tässä ole mitään järkeä”, oli Mandatumin asiakasjohtaja Mikko Levolan huumorilla höystetty ajatus hänen saapuessaan Kilimanjaron huipun tietämille.

Muutama vuosi sitten Levolan lähipiirissä moni oli 50. ikävuoden tienoilla. Kaveri- ja harrastusporukoissa heräsi ajatus yhteisestä seikkailusta. Niinpä 10 hengen kokeilunhaluinen joukko päätyi vaeltamaan syyskuussa 2023 Kilimanjarolle.

– Ensin ideana oli purjehtia Atlantin yli, mutta
perheet vastustivat ajatusta. Työkaveri vinkkasi Kilimanjarosta ja suomalaisesta oppaasta, joka järjesti meille matkan.

Kuvassa seikkailuporukka: Mikko Levola, Vesa Alanko, Mikko Haaslahti, Kimmo Aho, Juha Haaslahti, Kalle TUomi, Sampsa Jolma, RIku Laurila, Heikki Mattila ja Ismo Raitakari. Kuva: Seikkailuporukan kotialbumit

Kuuden päivän rupeama
Ryhmäläisillä ei ollut kokemusta vuorikiipeilystä, mutta kaikilla oli kuntourheilutaustaa. Koitokseen valmistauduttiin muun muassa hankkimalla varusteita ja ajamalla kenkiä sisään Ruosniemen laskettelumäessä.

Pian koitti h-hetki ja noin 80 kilometrin vaellus alkoi. Matkalla maasto vaihteli sademetsästä laavaperäiseen maahan. Jokainen ryhmästä kantoi omaa kahdeksan kilon reppuaan. Yhteisille kantamuksille, kuten ruoille ja teltoille, oli paikalliset kantajat.

– Vaelsimme 7–12 tuntia joka päivä nousten aina noin kilometrin korkeammalle. Yöt nukuimme teltoissa, ja reissun järjestäjä vastasi ruokahuollosta.

Kuuden päivän vaelluksesta viisi kului kiipeämiseen. Mitä pidemmälle ryhmä eteni, sitä enemmän sää kylmeni ja ilmanala oheni.

Periksiantamaton porukka
Epämukavat telttayöt, väsymys ja kiputilat koettelivat. Lähes kaikki kärsivät ohuen ilmanalan aiheuttamasta vuoristotaudista jossain muodossa. Osa joutui keskeyttämään etenemisen oireiden vuoksi.

– Vuoristotauti vaikuttaa yksilöllisesti ihmisiin. Pääsimme kaikki 4 700 metriin. Vain kolme jatkoi 5 700 metriin kraatterin laelle, josta aikataulun vuoksi käännyttiin takaisin ja 5 895 metrin huippu jäi saavuttamatta.

Levola kääntyi 5 500 metrin kohdalla alas.

– Maalissa oli älytön olo. Parasta reissussa oli seura, jossa huumori lensi heikoimpinakin hetkinä ja jokainen jaksoi yrittää loppuun asti.

Sitkeys, kestävyys sekä kivun ja epävarmuuden sietokyky palkittiin lomalla Sansibarin lomaparatiisissa. Elämyshammasta jäi silti kolottamaan.

– Eiköhän joku keksi pian uuden reissun, Levola naurahtaa.


Tansania tutuksi

Kuva: Seikkailuporukan kotialbumit

Taianomainen Tansania

Tansanian yhdistynyt tasavalta on yli 50 miljoonan asukkaan valtio Itä-Afrikassa Intian valtameren rannalla. Maan rajanaapureita ovat muun muassa Kenia, Kongon tasavalta,
Sambia ja Mosambik. Suomalaistenkin suosima kuvankaunis turistikohde Sansibar kuuluu Tansaniaan.

Pinta-alaltaan lähes miljoona neliökilometriä kattava Tansania on luontonsa puolesta monipuolinen. Maan rannikkoa peittävät valkoiset hiekkarannat ja sisämaassa maasto
kohoaa kukkuloiksi ja ylängöiksi. Tansania on tunnettu myös lukuisista suurista järvistään, kuten Afrikan suurimmasta Victorianjärvestä.

Tansaniassa on useita villieläimien valtaamia luonnonpuistoja, joita asuttavat niin puhvelit, kirahvit, norsut, leopardit ja leijonat. Rannikolla puolestaan ihastuttavat
värikkäät kalaparvet, koralliriutat, kilpikonnat ja delfiinit. Maassa moni turisti osallistuukin erilaisille safari-, vaellus- tai sukellusretkille, joiden kautta pääsee opastetusti tutustumaan maan upeaan luontoon.

Korkeuksiin kohoava Kilimanjaro

Kilimanjaro on Tansanian ja Kenian rajan tuntumassa sijaitseva nukkuva tulivuori ja Unescon maailmanperintökohde. Sen luminen vuorenhuippu kohoaa korkeimmillaan 5 895 metriin.

Afrikan korkeimman vuoren lisäksi Kilimanjaro tunnetaan maailman
suurimpana yksittäisenä vuorena. Kilimanjaro ei kuulu mihinkään vuoristoon tai vuoristoketjuun, vaan seisoo omillaan, toisin
kuin esimerkiksi Mount Everest, joka on osa Himalajan vuoristoa.

Kilimanjaro huiputettiin ensimmäisen kerran tiettävästi vuonna 1889. Nykyään se on suosittu vaellus- ja kiipeilykohde – joka vuosi
kymmenet tuhannet kiipeilijät lähtevät matkaan vuoren valloitukselle. Kilimanjaro on poikkeuksellinen vuorivaelluskohde, sillä sen huipulle voi vaeltaa ilman teknisiä apuvälineitä useita eripituisia reittejä pitkin. Vuorelle kiipeäminen itsessään ei ole vaarallista, mutta kiipeilijöillä on riski sairastua vuoristotautiin, joka on yleinen ongelma noustaessa yli 2 500 metrin korkeuteen.


Satakunnan kauppakamarilehden 4/2023 artikkeli