Media elää lukijansa luottamuksesta

Media-alalla kilpailu on koventunut, ja sitä käydään nyt verkossa. Verkkomainonnan tarjoamisesta on tullut bisnestä. Oleellista kilpailussa on lukijoiden huomio.
​​​​​​​Satakunnassa media uskoo pärjäävänsä jatkossakin.

Toimituksessa nähdään nyt reaaliajassa, mitä lukijat aidosti lukevat. Satakunnan Kansan päätoimittaja Tomi Lähdeniemi ja kehitysjohtaja Anne Mäkelä seuraavat dataa näytöiltä.​​​​​​​

Median murroksesta on puhuttu 25–30 vuotta. Painettujen lehtien kuolemaa on enteilty pitkään. Printillä on edelleen vahva asema, mutta digitalisaatio on muuttanut alaa.

– Vaikka internet on ollut olemassa 20 vuotta, se ei kaiken aikaa ole ollut puhelimessa, ei kaikkien saatavissa eikä ainakaan vuorovaikutteista. Nyt media on vuorovaikutteista. Ennen toimitus valitsi näkökulmat ja aiheet, nykyään niistä päättää entistä enemmän yleisö, sanoo Huittisten Sanomalehti Oy:n toimitusjohtaja Olli Ristimäki.

– Lähdimme digipuolelle ensimmäisten joukossa. Olemme matkan varrella tehneet paljon virheitä ja oppineet niistä. Satakunnan Kansan digituotteiden kasvu peittoaa jo printtitilausten laskun, sanoo Satakunnan Kansan päätoimittaja Tomi Lähdeniemi.


YLEISÖN PALVELUKSESSA

Tomi Lähdeniemen mukaan data-analytiikka on muuttanut viimeisen viiden vuoden sisällä toimituksen työtä.

– Ennen paras mittari oli levikkimäärä. Nyt toimituksessa nähdään, mitä lukijat aidosti lukevat. Kiinnostus kuntien talousarvio-uutisointia kohtaan on äärimmäisen pientä. Niitä eivät jaksa lukea kaikki valtuutetutkaan. Nyt seurataan, miten jutusta tehdään tilauksia. Milloin ylittyy tilauskynnys? Lukijoita saa kaupunkikuvassa tapahtuvien muutosten uutisointi. Näköpiirissä olevat arjen asiat kiinnostavat todella paljon: uudet ravintolat, liikkeiden muutot, näkyvät rakennuskohteet sekä Ässät kiinnostavat juhannuksenakin. Data kertoo, että lukijat vaativat laatua. Huonosti tehty ei kelpaa. Punniten tehtyä työtä arvostetaan, sanoo Lähdeniemi.

– Median on kuunneltava kuluttajaa. Media on tässä lähestynyt muuta liiketoimintaa, Ristimäki tietää.

Se, mikä ei ole muuttunut, on luotettavuuden vaatimus. Kun tietoa on saatavilla joka tuutista, on luotettavuuden merkitys perinteisen median kohdalla jopa korostunut.

– Luottamus on kaiken A ja O. Kun se loppuu, niin loppuvat lukijatkin, sanoo Lähdeniemi.

– Luotettavuudesta haluamme pitää kiinni. Vaikutteista vapaa riippumattomuus on tilattavan lehden kilpailutekijä, Ristimäki valottaa.

Olli Ristimäen mukaan yksi paikallislehden perustehtävä on paikallisen yhteisöllisyyden kokoaminen ja voimistaminen. Huittisten Sanomalehti Oy muutti keväällä uusiin tiloihin Huittisten keskustassa.​​​​​​

Olli Ristimäen mukaan yksi paikallislehden perustehtävä on paikallisen yhteisöllisyyden kokoaminen ja voimistaminen. Huittisten Sanomalehti Oy muutti keväällä uusiin tiloihin Huittisten keskustassa.


EUROT MAINONNASTA

Media myy mainostajilleen lukijoiden huomiota. Median nauttima luottamus siirtyy mainostajaan. Olli Ristimäen mukaan perinteisesti sanomalehden tulovirrat ovat tulleet karkeasti puoliksi tilausmaksuista ja puoliksi mainoksista. Nykyään mainosten osuus on Lauttakylä-lehden tuloista noin 60 prosenttia.

– Tilausten rooli on edelleen tärkeä. Kun tilaaja maksaa lehdestä, on hänen voitava luottaa. Se on tilattavan lehden asiakaslupaus.

Mainostajalle houkutteleva media on sellainen, jolla on kyky luoda yhteisö. Paikallismedian rooli yhteisöllisyyden kokoajana voimistuu.

– Yhteiset puheenaiheet yhdistävät ihmisiä. Ammattimaisesti tuotetulla paikallisella medialla on edelleen arvonsa, kun se tuntee lukijoidensa mielenkiinnon kohteet, Ristimäki kertoo.

– Journalismi on asiakkaiden palvelua, Tomi Lähdeniemi kiteyttää.

– Edelleen osa haluaa tulla palvelluksi ja maksaa siitä luotettavuudesta, jota lehdet tekevät yli sadan vuoden kokemuksella, vaikka verkossa joku tarjoaakin samankaltaista sisältöä ilmaiseksi. Tuleeko sanomalehdestä tulevaisuudessa statussymboli, eliittituote? Olli Ristimäki kysyy.


Tomi Lähdeniemen visio on kirkas: Journalismi on asiakkaiden palvelua. Satakunnan Kansa pysyy edelleen tärkeänä maakunnan edunajajana.

MAAKUNTALEHDEN OMISTAJA VAIHTUI

Satakunnan Kansa siirtyi osaksi Sanoma-konsernia. Satakunnan Kansan päätoimittajan Tomi Lähdeniemen mukaan ketjuuntuminen mahdollistaa leveämmät hartiat, jolloin asiakkaat saavat enemmän.

– Sisältövaihto Hesarin kanssa on osoittanut, että meillä täällä tehdään Hesarin kriteerit täyttävää laatujournalismia. Satakunnan Kansan tehtävä on edelleen olla paikallinen ja tuntea lukijoidensa reaktiot. Me huolehdimme edelleen meidän asiakkaistamme. Koemme olevamme maakunnan edunajajia. Haluamme, että täällä menee hyvin ja ihmisillä on hyvä olla.


Media kokoaa yhteisöä. Yhteiset puheenaiheet yhdistävät.


Teksti Leena Roskala, kuvat Veera Korhonen, Mikko Perttunen / Lauttakylä-lehti

Satakunnan kauppakamarilehden 3/2020 artikkeli.