02.12.2024 09:10
Makuja joulupöytään
Satakunnan kauppakamarilehden 4/2024 artikkeli I INSPIRAATIO
Niin johtamisessa kuin juhlapöydässäkin kokonaisuus syntyy uusista ideoista ja harkituista yksityiskohdista. Ideoita ja vinkkejä voi hakea laatikon ulkopuolelta.
Kuva: Mikko Mäntynimi
Kastanja ja maaartisokka
Vuoden kokki Simo Harrivaara kattaa omaan joulupöytäänsä kotimaisesta maa-artisokasta valmistetun jouluisen laatikon, joka maustetaan ruskistetulla voilla, tuoreella timjamilla ja muskottipähkinällä.
Porilaissyntyinen Harrivaara rakastaa myös tuoreita kastanjoita. Kastanjoita keitetään, kunnes kuori alkaa irrota. Sen jälkeen ne paahdetaan uunissa tai pannulla kullanruskeiksi. Kastanjat maustetaan kevyesti suolalla ja hunajalla.
– Kastanjat ovat parhaimmillaan juuri nyt. Pienet herkut toimivat upeasti niin joulukinkun, laatikoiden kuin juustojen kanssa tai miksei vaikka jälkiruokanakin vatkatun kerman kanssa.
Kuva: Pompier Espa
Lanttulaatikkoon miso-tahnaa
Pompier Espan ravintolapäällikkö Soja Kantomaa kannustaa yhdistelemään eri kulttuurien makumaailmoja perinteiseen suomalaiseen jouluruokaan. Aasialaiset maut toimivat hyvin suomalaisten raaka-aineiden kanssa.
– Esimerkiksi lanttulaatikkoon saa uuden ilmeen, kun sen maustaa miso-, tai gochujang-tahnalla. Kannattaa myös kokeilla Lähi-idän makuja mausteseoksilla, kuten ras el hanoutia. Kiinnostava makuyhdistelmä löytyy myös vaaleasta glögistämme, jossa yhdistyvät perinteiset glögimausteet sekä karibialainen ananasrommi.
Kantomaa suosittelee myös kokeilemaan perinteisestä joulupöydästä poikkeavaa tapas- tai meze-tyylistä esillepanoa.
Kuva: Satu Nyström
Kinkkua piparkakulla
Kokki, food artist, ruokakuvaaja ja -toimittaja Mika Rampa tunnetaan siitä, että hän tuo pilkettä ruokapöytään tuoreilla ideoillaan. Laviasta lähtöisin oleva Rampa toki myöntää, että sinappi ja korppujauhot ovat pettämätön klassikko. Silti hänestä on hauska kokeilla uusia ja rohkeita makuyhdistelmiä.
– Pitääkö kinkussa olla aina sama tuttu kuorrute? Korppujauhojen sijaan kinkun kuorrutukseen voi käyttää esimerkiksi murskattuja piparkakkuja.
Näyttävyyttä kinkkuun saa, kun kuorruttaa sen viikunan viipaleilla.
– Keitä fariinisokerista ja vaahterasiirapista paksu kastike, levitä se kinkun pinnalle ja paista uunissa kauniin kiiltäväksi. Viimeistele lopuksi viipaloiduilla viikunoilla, Rampa vinkkaa.