LIFESTYLE: Aika pysähtyy metsän keskellä

Suomen Imurikeskuksen toimitusjohtajalle Aleksi Harjulle metsä merkitsee liikuntaa, luonnosta nauttimista ja rentoutumista. Metsästys on tuonut luontoharrastukseen uuden ulottuvuuden, mutta vuoden lihat ovat bonus tai sivutuote.

Metsästys on ollut Aleksi Harjun harrastus vasta viimeiset kymmenen vuotta, vaikka luonto on kiinnostanut häntä aina. Kaikki lähti liikkeelle ampumaharrastuksesta, joka johti aktiivisempaan metsästykseen Suomen Imurikeskuksen omistajan Kari Ekholmin eli Harjun appiukon kannustuksesta.

– Aloitin harrastuksen sorsastuksesta, josta se laajeni kyyhkysjahtiin ja peuroihin. Lisäksi syksyisin käymme pohjoisessa metsästämässä metsäkanalintuja. Tyttäremme ovat 5- ja 8-vuotiaita, ja varsinkin vanhempi on jo kiinnostunut touhuamaan mukana. Myös vaimoni harrastaa metsästystä, joten tämä on meille koko perheen juttu.


AJATUKSET IRTI ARJESTA​​​​​​​

Aleksi Harju kertoo, että harrastuksen luonne muuttui, kun he hankkivat metsästyskaveriksi karkeakarvaisen mäyräkoiran. Koira nauttii touhusta niin paljon, että metsälle tulee lähdettyä myös arki-iltoina. Tämä on mahdollista, koska Harju asuu metsästysmaiden lähellä Pomarkussa.

– Metsästyksessä parasta on se, että se on täydellistä vastapainoa työlle. Kun fokus on tilanteessa ja havainnoin, kuuntelen ja seuraan, mitä koira tekee, eivät työasiat tule mieleen. Koska asun samalla tontilla, jolla työmaa on, kulkeutuvat työt helposti kotiin. Kun perjantai-iltana lähden koiran kanssa metsälle, nollaa se ajatukset ja koko viikonloppu sujuu rennommin.

Metsästys tarkoittaakin Harjulle ennen kaikkea liikuntaa, luonnosta nauttimista ja rentoutumista.

– Esimerkiksi tänä syksynä Lapissa saimme koko viikon aikana saaliiksi vain muutaman hauen ja pari ahventa, vaikka olimme metsästysreissulla. Nautimme kuitenkin koko perhe viikosta suunnattomasti. Jos harrastuksen sivutuotteena saa vuoden lihat, on se valtava bonus.

RIISTA ELÄÄ VAPAASTI
Metsästys jakaa mielipiteitä, mutta Aleksi Harjun mielestä eettisesti toteutettuna se on kestävällä pohjalla.

– Asiaa kannattaa miettiä niin, että siinä huolehditaan riistaeläinkannasta. Esimerkiksi Satakunnassa hirvieläinkannat ovat isoja. Mitä enemmän hirviä liikkuu, sitä enemmän tapahtuu kolareita. Vaikka Suomessa kasvatetulla lihalla on hyvät olosuhteet, riistaeläimet saavat kuitenkin mennä ja tulla vapaina ihan niin kuin haluavat.


SUOMEN IMURIKESKUS OY
• perustettu: 1984
• sijainti: Pomarkku
• henkilöstö: 25 työntekijää
• liikevaihto: 5 miljoonaa euroa
• suomenimurikeskus.fi


Satakunnan kauppakamarilehden 4/2020 artikkeli.