Kaksi ihmisten johtajaa luottaa positiivisuuden voimaan

Kauppakamarin uusi ja väistyvä puheenjohtaja ovat tehneet jo vuosia yhdessä töitä
Satakunnan elinkeinoelämän hyväksi. Kapulanvaihto sujuu mukavasti, kun kauppakamari on määrätietoisen kehittämisen myötä matkalla oikeaan suuntaan.

Kauppakamarilla on nyt kirkas visio olla alueen vahvin elinkeinoelämän vaikuttaja. Muutos on ollut merkittävä: on uudistettu ilmettä, strategiaa ja tavoitteita. Suunta on selvä, joten hyvillä mielin jätän puheenjohtajan homman taakseni.


MILLÄ MIELELLÄ LOPETAT/ALOITAT PUHEENJOHTAJANA?

Suurella innolla ja nöyryydellä. Tahdon jatkaa hyvää muutosta, joka Jonin kaudella saatiin käyntiin: lisätä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja positiivisuutta. Kauppakamarin pitää vaikuttaa proaktiivisesti alueensa elinkeinoelämään.

Tärkein tehtävä on oikeastaan kolmen kokonaisuus. Kauppakamari vaikuttaa satakuntalaisen elinkeinoelämän kasvuun ja kehittymiseen, tarjoaa jäsenistölleen palveluita sekä järjestää laajasti elinkeino-elämään liittyvää koulutusta.


MIKÄ ON KAUPPAKAMARIN TÄRKEIN TEHTÄVÄ?

Ajaa alueellisen elinkeinoelämän etuja siten, että ne eivät ole ristiriidassa Keskuskauppakamarin etujen kanssa. Satakunnassa hyvin olennainen asia on infran heikkous, täältä on ajallisesti pitkä matka minne tahansa.

Tässä kohtaa sanoisin, että tärkein haaste on tyytyväiset jäsenet. Meidän on kasvatettava jäsenmäärää Satakunnassa sekä parannettava nykyisten jäsenten tyytyväisyyttä edelleen. Kauppakamari tekee töitä ennen kaikkea jäsentensä eteen.


MILLAISIA HAASTEITA NÄET KAUPPAKAMARIN LÄHI-TULEVAISUUDESSA?

Toivon, että pystymme säilyttämään ja buustaamaan alueellista koulutusta sekä vaikuttamaan siihen, että valmistuneet jäävät alueelle töihin. Pitää varmistaa myös nopeat ja tehokkaat muuntokoulutukset, joista saa lisäosaamista nopeasti tarpeen mukaan.

Pekka on uudistushenkinen ja ennakkoluuloton. Hänellä on uusia ideoita toiminnan kehittämiseen. Pekka on laajalle verkostoitunut, ja hänellä on yrittäjätausta. Pekan ihmisläheinen johtamistyyli yhdistettynä vankkaan hallitus-osaamiseen tukee hyvin kamarin strategian toteuttamista.

MITÄ HALUAISIT OPPIA TOISELTA?

Joni on kasvattajaihminen, joka saa organisaatiot kukoistamaan. Hän saa ihmiset iloitsemaan omasta työstään ja kehittymisestään. Joni on erittäin hyvä kontrolloimaan aikatauluja ja sitä, että esimerkiksi hallitustyössä keskitytään hallitustyöhön.