11.05.2020 08:37
Johtajan tapa ei ole ainoa oikea
Porissa on valmistettu sinkkilankaa teollisuuden tarpeisiin jo neljännesvuosisadan ajan. Vertic Zinc Wire Oy:n toimitusjohtaja Matti Lohikoski uskoo alan kasvuun.
KOULUTUS
Ylioppilas. ”Aloitin aikoinaan lakiopinnot
Helsingin yliopistossa, mutta työelämä
vei mennessään. Minulla on myös
lentolupakirja. Lennän edelleen moniin
tapaamisiin itse.”
JOHTAMISESSA TÄRKEINTÄ
”Tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja
ymmärtää omat motiivinsa.”
MERKITTÄVÄ ASKEL URALLA
”Yksi merkittävimmistä hetkistä oli, kun
päätimme aloittaa sinkki-alumiinilangan
tuotekehityksen. Se vei monta vuotta,
mutta nyt teemme myös maailman parasta
seoslankaa.”
Kun Vertic Zinc Wire Oy aloitti toimintansa vuonna 1994, Matti Lohikoski oli jo kokenut myyntimies. Hän oli kiertänyt maailmaa lähes vuosikymmenen verran pystyvalukoneita valmistavan perheyrityksen leivissä. Koneiden teknologia oli Lohikosken isän käsialaa.
– Ensimmäiset kontaktimme olivat Intiassa, mutta pian valmistamiamme koneita oli kaikilla mantereilla, Lohikoski muistelee.
Myöhemmin amerikkalainen suuryritys kiinnostui Lohikoskien käyttämästä teknologiasta ja osti oikeudet siihen. Samaan aikaan sinkkilankabisnes oli jo käynnissä. Materiaali saatiin ja saadaan yhä Kokkolan sinkkitehtaalta.
Sinkkilangalle oli 1990-luvun Euroopassa kysyntää. Markkinoilla oli kaksi suurta yritystä, saksalainen Grillo ja belgialainen Union Minière, mutta yritykset myivät tuotteitaan omilla kielialueillaan, joten uudelle tulokkaalle oli tilaa.
– Vuosien työllä löysimme oman tapamme tehdä lankaa, ja siinä piilee yrityksemme vahvuus, Lohikoski sanoo.
LUOTTAMUS ORGANISAATIOON ON LUJA
Teknologialla ja teollisuudella on Satakunnassa pitkä historia. Moni asia on kuitenkin muuttunut. Siinä missä teollisuus kehitti aiemmin teknologiaa itse, tulee se nykyään maailmalta.
Siksi on poikkeuksellista, että porilaisella sinkkilankatehtaalla luotetaan edelleen omaan tuotekehitykseen.
– Mietimme koko ajan, miten voimme kehittää teknologiaamme paremmaksi ja nopeammaksi. Se, että olemme Amerikassa markkinajohtaja, on osittain sattuman kauppaa. Olemme tehneet virheitä, mutta onnistuneet joissakin
kaupoissa poikkeuksellisen hyvin. Huonommalla tuurilla tilanne voisi olla täysin toinen.
Tuurin lisäksi Lohikoski uskoo markkinan kasvuun. Esimerkiksi Intia aikoo uudistaa rataverkostoaan ja päällystää uudet raiteet sinkillä korroosion ehkäisemiseksi. Vastaavia hankkeita on maailmalla useita, ja muun muassa
offshore-tuulipuistot tarvitsevat paljon sinkkipintaa suojakseen, mikä ennustaa sinkkibisnekselle valoisaa tulevaisuutta.
Lohikoski pyrkii olemaan laiska johtaja, joka antaa vastuun työntekijöille.
– Minun roolini on olla vastuunkantaja, tukea ihmisiä ja varmistaa, että virheet huomataan ja niistä opitaan.
Lohikosken mielestä esimiehen tulee luottaa organisaatioonsa. Se onnistuu, kun ympärillä on oikeanlainen tiimi.
– Samalla on hyvä muistaa, ettei minun tapani ole ainut oikea tapa tehdä asioita. Kun sen pitää mielessä, pääsee pitkälle.
Satakunnan kauppakamarilehden 2/2020 -artikkeli.