Etätyöskentely haastaa johtamisen

Poikkeuksellinen vuosi on vaikuttanut yritysten toimintatapoihin ja työntekijöiden mielialaan. Esimiehillä on positiivisen fiiliksen ylläpitämisessä tärkeä rooli.

Mikko Alho joutui itsekin johtajana uuteen tilanteeseen koronan myötä.




”Meillä johtaminen on perustunut
pitkälti keskusteluun ja
​​​​​​​kommunikaatioon.”

Mikko Alho, Siru Innovations

Siru Innovations on kymmenvuotias tuotekehitykseen keskittyvä asiantuntijaorganisaatio, jonka pääkonttori sijaitsee Ulvilassa. Yrityksen toimitusjohtaja Mikko Alho joutui keväällä uudenlaisen haasteen eteen, kun korona pakotti 27-henkisen yrityksen etätyöhön.

– Olemme kansainvälinen yritys, ja suurin osa asiakkaistamme on USA:ssa, joten etätyötä oli tehty ennenkin. Johtamisen näkökulmasta tilanne oli kuitenkin erikoinen, sillä meillä johtaminen on perustunut pitkälti keskusteluun ja työntekijöiden väliseen kommunikaatioon, Alho kuvailee.

Koronan myötä Siru Innovationsilla syntyi uudenlainen palaverikulttuuri. Siinä missä asioita oli aiemmin käsitelty spontaanisti kävelemällä työkaverin toimistoon, nyt käyttöön tulivat erilaiset sähköiset viestikanavat ja sovitut palaverit. Muutos on vaatinut johdolta organisointikykyä.

Siru Innovations toimii Ulvilasta ja Helsingistä käsin. Helsingin toimisto oli koko kevään kiinni, Ulvilassa töitä on tehty vaihtelevasti etänä ja toimistolla.

– Olemme siinä mielessä hyvässä asemassa, että emme ole olleet pelkästään etäyhteyksien varassa. Sosiaalinen kanssakäynti on kuitenkin kärsinyt poikkeusolojen vuoksi, Alho harmittelee.

Alhon mukaan esimiesten tulisi muistaa, että alaisten kanssa voi ja pitää jutella muustakin kuin työasioista – se unohtuu helposti etätöiden keskellä.

– Johtaminen ei ole pelkkien työasioiden hoitamista, vaan esimiesten tehtävään kuuluu myös hyvän fiiliksen ylläpitäminen poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta, Alho täsmentää.


Satakunnan kauppakamarilehden 4/2020 artikkeli.