Boliden Harjavalta – Parempi tuottavuus ja pienemmät päästöt

Boliden Harjavalta aikoo investoida nikkelitoimintojensa laajentamiseen. Investointien ansiosta tehtaan päästöt tulevat myös madaltumaan entisestään.

Vaihe: Valmis
Aikataulu: Laajennus otettiin käyttöön loppuvuodesta 2021
Investoinnin arvo: 40 miljoonaa

Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo Rautalahti
​​​​​​​Kuvan lähde: Satakunnan Kansa

"Investointi jatkaa vuonna 2015 aloitetun nikkelistrategian toteutusta. Investointi vahvistaa tuottavuuttamme ja kilpailukykyämme sekä parantaa edelleen jo entisestään erittäin vahvaa ympäristötehokkuuttamme", kertoo Sulatot-liiketoiminta-alueen johtaja Daniel Peltonen Bolidenin lehdistötiedotteessa.


Laajennus koostuu uudesta rikastekuivaimesta, sähkösulatusuunin ja rakeistuksen kapasiteetin kasvattamisesta sekä sulan laskun automatisoimisesta. Investoinnin tuloksena raaka-aineen syöttökapasiteetti tulee kasvamaan 310 000 tonnista 370 000 tonniin vuodessa. Kyseessä on sekä uus- että korjausinvestointi, sillä vanhaa laitteistoa poistuu uuden tieltä investoinnin yhteydessä. Investointi ei kuitenkaan tule aiheuttamaan merkittäviä tuotantokatkoja, koska se tullaan toteuttamaan nikkelilinjaston suunniteltujen huoltojen aikana.

Bolidenin Harjavallan tehtaan hiilidioksidipäästöt tulevat vähenemään laajennuksen ansiosta – tuotettua nikkelitonnia kohti tulee syntymään 15-20 prosenttia vähemmän hiilidioksidia.


Lähteet:
boliden.com, lehdistötiedote 28.8.2020
satakunnankansa.fi
yle.fi 22.10.2021