06.10.2019 12:49
32 projektia 16 maassa - Cimcorp Oy
Kun Cimcorp kasvaa, niin maailmalla resurssit säästyvät. Cimcorpin uuden laajennuksen myötä robottien linjakokoonpanoon tuli tuplasti lisää tilaa. Mahdollisuudet kasvuun ovat erinomaiset.
Robotiikka, ratkaisujen modulaarisuus ja liikuteltavat pop up -automaatiojärjestelmät ovat osa teollisuuden kestävää kehitystä. Tuotannossa tarvitaan automaation myötä vähemmän lattiapinta-alaa, komponentteja, aikaa ja energiaa. Tehokkuus lisääntyy, ja toisaalta myös monotoniset ja vaaralliset työtehtävät korvautuvat teknologialla.
– Kehityksen myötä liikkuvan robottiyksikön materiaali on muuttunut teräksestä alumiiniksi, jolloin robotin suorituskyky on kasvanut huomattavasti, kertoo teknologiajohtaja Jyrki Anttonen.
Automaatioratkaisut johtavat resurssiviisauteen.
– Cimcorpin teknologian ja ohjelmistojen ansiosta läpinäkyvyys lisääntyy prosessin kaikissa vaiheissa, jolloin välivarastoja, pinta-alaa ja hukkaa voidaan minimoida. Robottien jarrutusenergiakin saadaan talteen ja syötettyä takaisin käyttöön, Anttonen lisää.
Cimcorpilta käy jatkuva matkustusvirta johonkin suuntaan. Yhtiö operoi varatoimitusjohtaja Tero Peltomäen mukaan 40 maassa, ja joinakin vuosina tuotannosta sata prosenttia menee vientiin.
– Parhaillaan on käynnissä 32 projektia 16 eri maahan. Robotteihin ja automaatioon liittyviä projekteja tehdään muun muassa kiinalaisiin, korealaisiin ja intialaisiin tarpeisiin. Intian Chennaihin avattiin tänä vuonna oma yksikkönsä palvelemaan 43 miljoonan euron arvoisia rengasteollisuuden projektitoimituksia.
Ulvilalainen Cimcorp on globaalin rengasteollisuuden Nokia, maailman merkittävin automaatiointegraattori. Seuraavana valloitusvuorossa ovat ruokateollisuuden jakelukonseptit. 120 miljoonan euron jättikaupat espanjalaisen vähittäiskauppaketjun Mercadonan kanssa ovat herättäneet kiinnostusta portaalirobottijärjestelmiin Saksan ja myös muun Euroopan isoissa jakelijoissa.
– Meillä on uniikki tapa tehdä keräilyä hyödyntämällä portaalirobotteja. Tarjouskanta on nyt iso, Peltomäki sanoo.
Kasvussa omistajakonsernin leveisiin harteisiin on hyvä nojata. Cimcorp on japanilaisen omistajan Murata Machineryn solmukohta Euroopan markkinoille. Murata on maailman viidenneksi suurin logistiikka-alan yritys ja vasta tulossa Eurooppaan.
3 puolustuspuhetta Porin lentoliikenteelle
- Työtä Satakuntaan saadaan vain kauppojen myötä. Isot kaupat tehdään maailmalla.
- Vaikka Skype-palavereihin pyritäänkin aina, kun on mahdollista, varsinkin aasialaisessa kulttuurissa yhteistyökumppanin vakuuttaminen ja luottamus rakentuvat tapaamisissa.